Anton nauttii mönkijän liikkeestä

_{Teksti ja kuvat: Pia Kirkkomäki}

Viisivuotias Anton Onttinen saapuu Leppävirran Konnuslahdelle kyläkaupan pihaan täsmällisen viime tingassa. Viime yö ja aamu ovat sujuneet hivenen takkuisesti ja nyt Kangoo-rattaisiin nostetaan vähän hämmentyneen oloinen kyytiläinen.

Anton aikoo startata syksyiselle mönkkärisafarille isänsä Esko Putkosen kanssa. Retkeen on valmistautumassa Malikkeen kutsumana kahdeksan isä-lapsi-paria ja yksi äiti-poika-kaksikko. Isä ja Anton saavat ajopaikan letkan etuvaiheilta, ihan läheltä retkeä vetävää Pentti Kaulamoa. Ennen lähtöä poika autetaan hyvään asentoon mönkkäriin kiinnitettyyn ralliauton kuppi-istuimeen.

Anton tarvitsee tukea ylävartaloonsa ja istumiseensa. Paras tuki löytyy lampaantaljasta leikattujen palasten avulla Malikkeen Sirkka Nikulaisen opastuksella. Kypärää ei Antonille voida laittaa, sillä hänen päänsä on niin pienikokoinen ja kosketusarka, ettei sopivaa suojaa etsinnöistä huolimatta löydy. Onneksi matkaa taitetaan rauhallisen mönkivään tahtiin ja isä taitaa ajopelin käytön. Turvallisuuden ulottuvuudet on mietitty myös safarin vetäjien puolesta tarkkaan ennakkoon.

Vaikka Anton ei juuri liiku itse, hän on varsinainen vauhtiveikko. Kotona pojan lempiväline on trampoliini, jossa hän hypittelee vanhemman auttamana pitkiä aikoja. Hän on myös päässyt ajelemaan skootterilla. Moottorikelkan kyydissä ollessaan viisivuotias rentoutui niin, että nukahti niille sijoilleen.
- Tivolissakin Anton kävi hurjimmissa laitteissa, äiti Outi Onttinen kuvaa.

Safari kulkee yli murikoiden, kurakoiden ja kantojen. Kapeat metsäpolut, metsäautotiet, kiviset pikkutiet, vetiset ajourat ja idylliset pihatiet vaihtelevat reitillä. Matkaa taitetaan vetäjän ohjeen mukaan tasaista löysää kaasua käyttäen.

Anton on epileptikko, mutta hänen sairautensa on pysytellyt viime aikoina taka-alalla. Antonin sairaanhoitaja-äiti tapaa pojan aina safarin pysähdyspisteillä.

Ensimmäisellä taukopaikalla Anton katselee maailmaa ilme peruslukemilla. Isä arvelee, että reitti on ollut pojan makuun vielä vähän tasainen ja helppo. Vanhemmat lukevat pojan viestit hänen eleistään ja ilmeistään. Katsekontaktin ottaminen vaatii Antonilta erityistä ponnistusta, joten hänen kanssaan juttelu ei aina suju silmäkkäin.




Pojan nautittua oman soseutetun erälounaansa pärisevä matka jatkuu. Safarin loppupäässä maasto alkaa olla haastavaa. Osallistujat pääsevät halutessaan myös kokeilemaan, miten ajopeli vetää vedessä. Mitä enemmän mönkijä heiluu, sitä tyytyväisemmältä ja rennommalta Anton vaikuttaa. Vesiväylän ylityskin sujuu isältä ja pojalta ongelmitta.

Matkassa ollaan monta tuntia, mutta poika ei näytä reitin jälkeen väsyneeltä. Kun mönkkärit kaartavat takaisin kyläkaupan pihaan, Outi-äidille osoitettu hymy tiivistää retken annin. Mönkkäri on mainio vehje ja tarjoaa elämyksiä sellaisellekin kyytiläiselle, joka ei itse muuten pääse liikkeelle!