Aikuis-Malikkeen dvd
Teksti ja kuvat: Sanna Välkkilä
Aikuis-Malike -DVD sai hyvän vastaanoton
Aikuis-Malikkeen DVD:n julkistamistilaisuus Tampereen Apuvälinemessuilla 2009 sai yleisön vuoroin nauruun ja liikutuksen kyyneliin. DVD:n kuvaaja ja leikkaaja, Ari Impola, kertoi Aikuis-Malikkeen toiminnasta kertovan filmin taustoista:
- Oma ajatukseni aiheen parissa juontaa vuosien takaiseen käden kosketukseen. Tapasin silloin erään sokean miehen, joka vietti aikaansa tupakoimalla pienessä, tarkoitukseen varatussa huoneessa. Eräänä päivänä vein hänet kävelylle metsäpolulle. Mies sanoi, että ”Täällä tuoksuu todella hyvälle!” Hänen kosketuksensa kädessäni on vienyt minua eteenpäin jo 30 vuotta. Myös tämä DVD on eräänlainen kosketus. Tällaiset kädenkosketukset ovat niitä, jotka kantavat meitä kaikkia. Pienet asiat ovat merkityksellisiä. Kuvatessa piti vain odottaa oikeita hetkiä. Helmien hakeminen vaatii työtä ja sitä työtä Malikekin on tehnyt. DVD on paitsi kiitos tärkeän vapaaehtoistyön tekijöille, myös rohkaisu niille, jotka eivät vielä ole lähteneet liikkeelle.
Oikeus osallistua
Mikko Hakkarainen on tottunut apuvälineiden käyttäjä. CP-vamman vuoksi arkea tukemaan tarvitaan henkilökohtaisen avustajan lisäksi muun muassa sähkömopo ja pyörätuoli. Myös tietokoneesta on apua. Kirjanpitäjän työn vastapainoksi mies liikkuu paljon.
- Liikunnalla on suuri merkitys: se antaa voimia arkeen, kohottaa kuntoa ja antaa tunteen oikeudesta osallistua harrastuksiin kuten muutkin. Malike antaa tähän hyvät mahdollisuudet järjestämällä kokeilupäiviä ja vuokraamalla välineitä. Ilman välineitä harrastaminen olisi mahdotonta. Välineiden lisäksi tarvitaan myös avustajille koulutusta niiden käyttämiseen, Mikko Hakkarainen sanoo.
Darun Muhammad ja hänen avustajansa Terhi Arola syventyivät DVD:n katseluun. Darun on nuorempana osallistunut monenlaiseen toimintaan, aikuisena tarjontaa on ollut vähemmän. Molempien mielestä kunnon elämykset ovat tärkeitä myös aikuisille.
Koulutus on tärkeä osa toimintaa
Tuomikallion toimintakeskus Tampereella on yksi Aikuis-Malikkeen yhteistyökumppaneista, jotka ovat kokeneet Impolan kuvaaman kädenkosketuksen. Keskus sijaitsee lähellä metsää, mutta Aikuis-Malikkeen välinekoulutuksen ja Malikkeen vuokravälineiden avulla sijainnista on saatu enemmän irti. Ari Kaikkonen ja Kirsi Ruotsalainen kertovat, miten välineiden kanssa touhuaminen ja kokeilu tuovat myös työntekijälle uutta näkökulmaa työhön:
- Jo välineet itsessään avaavat uusia mahdollisuuksia kaikkien liikkumiselle. Sekä kollegat, että varsinkin asiakkaat ovat olleet innoissaan. Koulutuksen avulla olemme osanneet kertoa heille välineistä ja niiden käytöstä, Ari Kaikkonen sanoo.
- Näkökulma on erilainen, kun on itse istunut asiakkaan paikalla ja kokeillut välinettä maastossa. Kun työntekijä itse kokoaa välineen ja tutustuu sen käyttöön, on asiakkaallakin turvallisempi tunne lähteä matkaan. Myös asumisyksiköt ja perheet ovat kauttamme innostuneet vuokraamaan välineitä, sanoo Kirsi Ruotsalainen.
Yleisössä olikin paljon Aikuis-Malikkeen kautta uusia latuja ja polkuja löytäneitä ihmisiä. Lisää toivottiin niin välineitä kuin niiden käytön osaavia avustajiakin. Likkojen Lenkki oli saanut tukea massatapahtuman järjestämiseen kaikille paremmaksi, pariskunta löytänyt yhteisen harrastuksen, laskettelurinneyrittäjä uuden näkökulman asiakkaisiin… käden kosketuksista syntyi lopulta aalto aplodeja ja moni jäi vielä DVD:n saatuaan kyselemään lisää.
Aikuis- Malike- projekti (2006-2011) julkaisi kaksi dvd:tä toimintansa aikana. Ne on tilattavissa Malikkeesta, ja "Läpi ennakkoluulojen"- dvd löytyy myös Ammattikorkeakoulujen kirjastoista valtakunnallisesti.





