Karhu, ahma ja hiljaisuus kruunasivat Erämaan kutsu -retken

Teksti: Tuula Puranen, Kuvat: Topi Ylä-Mononen


Aikuis-Malike järjesti Erämaan kutsu -retken Lieksan vaaramaisemissa 21. – 23.4.2009. Retkeläisistä neljä käytti pyörätuolia ja yksi rollaattoria. Kurssin henki kiteytyi ajatuksessa: ”Jos ei ole siltaa, se tehdään, eli esteistä päästään eroon.”


Retkeläiset viettivät vajaan vuorokauden Uuronlammen rannan tuntumassa suurpetojen tarkkailu- ja valokuvauskämpässä, jonka toisen puolen Eero Kortelainen, Erä-Eero, oli rakentanut esteettömäksi. Seuraavana aamuna matka jatkui Kortelaisen Keljanpuron kämpän kautta Raunin majalle, jonka savusaunan Rauni Hietanen oli hyvissä ajoin laittanut lämpiämään.

Lupaava alku: jäljet kertovat, että suurpetojen tarkkailukämpän lähistöllä liikkuu niin karhuja kuin ahmojakin. Luontomatkailuyrittäjä Eero Kortelainen (vas.), Aikuis-Malikkeen videon ohjaaja ja kuvaaja Ari Impola ja projektipäällikkö Susanna Tero tarkastelevat jälkiä, joita ahma ja karhu ovat jättäneet tienpenkkaan kämpän kohdalle.

Susanna Tero (edessä vas.), Riikka Keinänen, opas Anna Kähkönen ja Paula Laitinen hetki ennen kuin retkeilijät asettuvat paikoilleen. Susannan ja Riikan välissä on tilaa pyörätuoleille. Kämpän omat tuolit on tuunattu autonpenkeistä, ja niiden selkänojan voi laskea lepoasentoon. Kämpässä on myös sänkyjä ja makuupusseja.

Alkajaisiksi Eero Kortelainen opastaa kämpän tupaan kokoontuneet retkeläiset toimimaan siten, että eläinten näkeminen on mahdollisimman todennäköistä. Pienikin ihmisen aiheuttama ääni tai liike, kuten verhon heilahdus, karkkipaperin rapisuttelu tai salamavalon välähdys voivat pelottaa karhut ja ahmat pysyttelemään loitolla. On oltava hiljaa aamuun asti ja vältettävä turhaa liikkumista.

Retkeläiset asettuvat hiljalleen tarkkailuasemiin matalien ikkunoiden ääreen. Osa jää pyörätuoleineen kämpän esteettömälle puolelle, osa siirtyy pienen kynnyksen yli rakennuksen ”tavalliselle” puolelle.

Tunnelma on odottava ja jännittynyt. Edes Eero Kortelainen ei voi olla varma, näyttäytyvätkö eläimet tänä iltana tai ensi yönä. Kämpän vierustien penkkaa kaunistavat karhun ja ahman jäljet, joita kevätauringon lämpö on levittänyt. Jäljet kertovat, etteivät pedot ole kaihtaneet kämpän tuntumassa liikkumista. Karhut ovat heränneet edellisellä viikolla, ja niillä on nälkä.

Kati Tasola nauttii hiljaisuudesta ja omiin ajatuksiin keskittymisestä. Pyörätuolilla pääsee tarkkailemaan luontoa ja eläimiä aivan ikkunan ääreen, ja kuulokkeet välittävät luonnosta kuuluvat äänet.


Kati Tasola tarkkailee rauhallisesti ikkunasta avautuvaa maisemaa. Varjot pitenevät, auringonvalo värjää vastapäisen kuusikon latvuksen punaiseksi ennen katoamistaan. On aikaa ajatella omia ajatuksia.
– Pidän eniten hiljaisuudesta. Musta on mahtavaa, että yhteishenkeä haettiin hiljaisuuden kautta. Tuntuu, että yleensä ihmisiin tutustuttaessa käytetään paljon ääntä ja tehtyjä vitsejä. Yhteisen hiljaisuuden kautta toteutuu paljon autenttisempi yhteisyyden tunne kuin hauskinkaan illanvieton tervetuliaisleikki voi luoda, Kati Tasola sanoo.

Hän pitää eläimistä, mutta ei pety, vaikka ei niitä näkisikään.

Eero Kortelainen on asetellut kämpän tuntumaan kaksi haaskaa, joista toisella on hirven ruho ja toisella sikoja. Lisäksi eläinten houkuttimena on lohta.

Retkeläiset voivat kuunnella luonnon ääniä kuulokkeista. Ne välittävät tarkasti ulos asennetun mikrofonin sieppaamat äänet. Korppien siipien suihkina, tiaisten tilkutus ja mustarastaan laulu kuuluvat kuin vierestä – kuten myös pakastuvan, karkean lumen rahina lähestyvän eläimen askelten alla.

Keskittymistä, odottamista illan ja yön rajamailla. Aurinko on lähes laskemaisillaan, kun metsästä tulee tumma pieni eläin kauimmaiselle haaskalle. Se liikkuu nopeasti, mutta ei juokse tasaisesti, vaan pölkyttelee eteenpäin, hops, hops, hops. Ahma.

Ensimmäinen retkeläisten havaitsema petoeläin, ahma, kulkee kohti haaskaa, Janne Oikarinen tarkkailee.


Ahma juoksee arasti haaskalle ja poistuu melkein samantien. Eero Kortelainen sanoo ahman näyttäytymistä vilahdukseksi. Vilahduskin on paljon, sillä ahma on arka eläin, jota pääsee näkemään harvoin.

Eero kertoo, että joskus ahma on tuonut haaskalle pentujaankin.
– Se on huolehtivainen emo, hän sanoo.

Monen muun tavoin Pentti Honkanen näki nyt ahman ensimmäisen kerran, mutta susien ulvontaa hän on kuullut hiihtoreissulla Lieksan Hattuvaarassa.
– Ahman näkeminen oli jännittävää, hän kuvailee kokemustaan.

Ahman vilahtaminen haaskalla virittää retkeilijöihin uskoa. Ehkä toinenkin metsän arkajalka, karhu, uskaltautuu haaskalle. Arkuus on villieläimelle hyvä ominaisuus, eivätkä karhut saa tottua ihmiseen. Siksi niitä on tarkkailtava mahdollisimman huomaamattomasti.

Ilta pimenee, kun kuulokkeista alkaa kuulua lupaavaa rahinaa… aivan kuin karhun astelua pakastuvalla, karhealla kevätlumella. Odotus tiivistyy. Kyllä, on se karhu!

Aurinko ehti laskea ennen ensimmäisen karhun näyttäytymistä, mutta hämärässäkin sen tunnisti hyvin mesikämmeneksi, otsoksi, metsän kuninkaaksi.


Ensimmäinen karhu käy kokeilemassa, saako se siepattua puuhun kiinnitetyn lohen mukaansa. Onni ei nyt suosi, ja eläin palaa nälissään metsän siimekseen. Haaskat ja muut eväät on sidottava hyvin, muuten karhut kiskovat ne mukaansa.

Myös korpit pitävät ruokakemuja haaskoilla, ja sekös voi karhuja siepata. Eero Kortelainen kertoo, että karhu on joskus asettunut nukkumaan haaskan päälle, jotta korpit eivät pääsisi osille.

Hämärästä huolimatta ensimmäisen mesikämmenen karhumainen olemus ja liikkeet erottuvat hyvin. Yöllä karhut eivät juuri näy, mutta kuuluvat kyllä. Kun karhu pistelee poskeensa hirven tai sian raatoa, luut vain rouskuvat vahvoissa leuoissa. Karhun ateriointi ruhon äärellä kuulostaa
kuolaiselta ja tuhisevalta kalinalta ja rutinalta - samalta kuin suuri koira kaluaisi hirvenkoipea puuhaansa syventyneenä.

Yksi karhu herkuttelee yön pimeydessä lohella. Se mässyttää ja maiskuttaa mahallaan pitäen etutassuilla kiinni kalasta. Näin voi aamulla päätellä sen jättämistä jäljistä. Hangella taka- ja etutassujen painaumia yhdistää vatsan painauma. Etutassujen kohdalla loistaa valkeaa hankea vasten oranssi ruoto, joka päättyy mustaan pyrstöön.

Jorma Mustonen ottaa vastaan Kati Tasolan, Paula Laitinen avustaa. Kämppä on rakennettu jyrkkään rinteeseen, ja luiskatkin ovat jyrkähköt. Retkeläisistä on kuitenkin pääasia, että kämppä ylipäänsä on myös liikkumisessaan paljon tukea tarvitsevien ihmisten käytettävissä.


Aamun valjetessa suurpetojen tarkkailukämpästä on poistuttava yhtä hiljaa kuin sinne tultiin. Kulku tapahtuu luiskia pitkin. Koska kämppä on jyrkässä rinteessä, luiskatkaan eivät ole aivan loivia. Liikkuminen onnistuu hyvin avustajan kanssa, yksin voisi olla vaikeampaa.

Eero Kortelainen halusi kuulla retkeilijöiden mielipiteitä kämpän toimivuudesta.

Janne Oikarista avustanut Tarmo Oikarinen sanoi, että luiskaa pitkin pääsi kyllä alas, mutta ylös oli vaikea tulla. Miesten mielestä pienet esteet eivät kuitenkaan haittaa osallistumista. Parin portaan verran voidaan kaveria nostaakin, sillä jos liikutaan porukassa, muut ihmiset voivat auttaa täpärissä tilanteissa.

– Jos ajatellaan esteettömyyttä, niin täytyy olla joitakin moraalisia haasteita, eikä saa antaa liian helposti periksi, että en minä pääse. Mulla ei ole mitään ongelmia, jos vain pystyy soveltamaan. Paljon on luonteesta kiinni, Janne Oikarinen sanoo.

Janne Oikarinen (edessä) ja Tarmo Oikarinen ovat osallistuneet Malikkeen retkille Jannen lapsuudesta asti. He eivät pienistä esteistä säiky. Jannen mielestä liikkumisessa ja osallistumisessa on kysymys myös luonteesta ja asenteesta.


Joidenkin retkeläisten mielestä esteettömyydessäkin voidaan ampua yli, jolloin esteetön paikka leimautuu helposti ”erityispaikaksi” tai ”vammaispaikaksi”. Kun paikka ei ole viimeisen päälle siloteltu ja helpoksi tehty, se tuntuu monenlaisten ihmisten yhteiseltä paikalta. Jos esteettömässäkin paikassa tarvitaan välillä yhteispeliä, ilmapiirissä säilyy yhdessä tekemisen henki.

– Eeron kämpässä oli olosuhteisiin nähden esteettömyys huomioitu hyvin, mutta ei liikaa, jottei itse tekemisen merkitys katoa, Malikkeen harjoittelija Riikka Keinänen totesi.

Luontopalveluyrittäjä Jorma Mustonen totesi suurimpien esteettömyyden esteiden sijaitsevan usein korvien välissä.
– Se, että tätä kämppää yleensä on mahdollista käyttää, on hirmu hyvä. Eeron myönteisyys asialle on tärkeintä.



Lintutornilta savusaunaan

Suurpetojen tarkkailukämppä jää kevättalven hiljaisuuteen odottamaan seuraavia vieraita. Retkikunta jatkaa matkaansa Eero Kortelaisen Keljanpuron kämpälle. Vatsat täyttyvät aamiaisesta ja lounaasta, mielessä parveilevat Eeron eläinjutut ja vaatteissa kiemurtaa nuotiosavun tuoksu. On aika jatkaa matkaa Raunin majalle. Sinne mentäessä poiketaan Reposuon lintutornilla.

Retkikunta parkkeeraa Ulkkajoen pysäköintipaikalle, josta Reposuon lintutornille on parinsadan metrin matka. Vastoin odotuksia kulkureittiä peittää vielä noin vaaksan paksuinen, pöperöinen lumikerros. Miten tehdään, jätetäänkö lintutornilla käynti suosiolla väliin? Ei jätetä! Kokeillaan, kyllä sinne päästään!

Pakettiautosta puretaan erilaisia toimintavälineitä, joista retkeläiset valitsevat itselleen parhaiten sopivat. Muun muassa rollaattorille, erilaisille kelkkaratkaisuille ja kärryille tulee käyttöä. Kaikki pääsevät sujuvasti lintutorniin ja vielä sieltä poiskin. Lintutornin luiska on tarpeeksi loiva ja leveä, ja myös tornin alatasanteella on tilaa liikkua toimintavälineiden kanssa. Miinusta tulee siitä, että tasanteen kaiteen yli ei näe maahan, ellei pysty nousemaan seisaalleen.

Pentti Honkanen, Kati Tasola ja Paula Laitinen (oik.) ihailevat Reposuon maisemia lintutornin ylätasanteelta. Muutaman viikon kuluessa suo täyttyy hanhien, vesilintujen ja kahlaajien äänistä. Pentti Honkasella on kotona lintukirja, jota hän silloin tällöin katselee.

Reposuon lintutornin alatasanteelle pääsee helposti luiskaa pitkin, eikä luiska ole liian jyrkkä myöskään omin voimin liikkumiseen pyörätuolilla tai rollaattorilla. Riikka Keinänen (edessä), Annika Manninen, Pentti Honkanen, Toni Ahtiainen, Janne Oikarinen ja Tarmo Oikarinen poistuvat tornista.


Lintutornilta retki jatkuu kohti viimeistä etappia, Raunin majaa, jonka suojiin jäädään yöksi. Retkeläiset asettuvat kaikessa rauhassa taloksi. Pikku hiljaa siirrytään illalliselle ja sitten savusaunan lempeisiin löylyihin. Retken anti puretaan iltanuotiolla lettujen ja makkaran syönnin lomassa. Osaa nukkumatti kiskoo jo hihasta höyhensaarille, mutta pirteimmät jäävät vielä toviksi nauttimaan nuotiotunnelmista.

Paula Laitinen (oik.) ja Kati Tasola saapuvat Raunin majalle, ja Rauni Hietanen toivottaa heidät tervetulleiksi. Raunin maja sijaitsee Ruunaan seutuvilla Siikajärven rannalla. Pää- ja muut pihapiirin rakennukset ovat esteettömiä.

Siikajärveä peitti Erämaan kutsu -retken aikaan jääkansi, joten järveen ei voinut savusaunasta pulahtaa. Sen sijaan raitista ulkoilmaa oli tarjolla yllin kyllin, ja siitä saattoi nauttia lämpimällä vedellä täytetyssä paljussa, kuten muun muassa Tarmo (vas.) ja Janne Oikarinen tekivät.



Ajatuksia ja kokemuksia Erämaan kutsu -retkeltä

Lapsena en jaksanut keskittyä. Aikuisuus on sitä, että pystyy nauttimaan luonnosta ja sen antimista.
- Janne Oikarinen

Tämä oli ensimmäinen kerta Aikuis-Malikkeen reissussa. On heti erilaista, kun ei olla lasten kanssa. Lapset ovat pieniä ja keveitä, mutta he kasvavat, ja silloin liikkuminen muuttuu. Välineiden merkitys tulee enemmän esille.
- Tarmo Oikarinen

Tosi ihanaa, kun saa olla rauhassa. Tällä kurssilla oli tosi kivoja ihmisiä. Esteetön lintutorni oli tosi kiva. Pidän suoympäristöstä.
- Mari Hyvärinen

Eläintentarkkailukämpässä aika pysähtyi.
- Paula Kukkonen

Yö oli ihan mahtava! Nukuin erittäin hyvin 4 – 5 tuntia, sitten taas jatkoin syvässä hiljaisuudessa olemista.
- Kati Tasola

Tosi helppo porukka! Joskus kaksi ihmistä voi olla vaikeampi kuin teidän kokoinen sakki.
- Luontomatkailuyrittäjä Eero Kortelainen

Olen tällä kurssilla havainnut Aikuis-Malikkeen reippauden. On olemassa erittäin syvä halu tehdä ja mahdollistaa kokemukset kaikille.
- Paula Laitinen

Tuli hyvä olo, kun palveluntarjoajat hymyilivät. Yhdessä tekeminen on myös hienoa. Kaikki ovat tykänneet tästä retkestä, myös minä. Nyt on eri näkökulma kuin ennen.
- Riikka Keinänen

Täällä nuotiolla on kivaa, ja karhuja katsoin siellä kämpässä. Tutustuin ystäviin ja tovereihin. Kyllä tämä reissu kannatti tehdä.
- Pentti Honkanen

* * *

Aikuis-Malikkeen yhteistyökumppanit Erämaan kutsu -retkellä olivat Erä-Eero, Lieksan matkakaverit ja Mantan luontopalvelut.

http://www.eraeero.com
http://www.lieksanmatkakaverit.fi
http://www.mohkonmanta.net