Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Lumilautailemaan tuen avulla

Teksti ja kuvat: Pia Kirkkomäki

Kymmenvuotias Janita esittelee kunniakirjaansa. Vauhdikkain talvisin kuvin koristetussa paperissa seisoo kunniakas teksti: ” Janita Ruuskanen on Open voittanut lumikourulaskussa 22.3.2006 Sappeessa. Hieno suoritus! ”


Paperin tekee erityisen arvokkaaksi se, ettei talviseen rinteeseen pääseminen ole Janitalle ihan itsestään selvä juttu. Ylöjärvellä asuvan neidin liikkumista nimittäin hankaloittaa Arthrogryposis, synnynnäinen moniniveljäykistymäsairaus. Jaloissaan tukisidoksia käyttävä Janita tarvitsee lumilautaillessaan apuvälineen, jotta hän pysyy laudan päällä.

Janitan talviliikkumisen mahdollistava toimintaväline alkoi hahmottua jo talvella 2004. Silloin Janitan isä Tommi Ruuskanen pääsi tutkimaan Messilässä amerikkalaista Riderbar-merkkistä lumilautailuntukea Malikkeen opastuksella. Tuumailtuaan asiaa isä päätti kehitellä tuesta Janitalle sopivan version.

Ensin syntyi kuitenkin lumilautailuntuki kuusivuotiaalle Nokialla asustavalle Kirsikka Järviselle, jolla on sama sairaus kuin Janitalla. Kirsikan isä Janne Järvinen ja Tommi Ruuskanen viettivät monta iltaa Ruuskasen verstaassa ja muotoilivat ruostumattomasta teräsputkesta Kirsikan mitoille sopivan kehikon. Sen jälkeen oli vuorossa Janitan tuki, jonka tekemisessä tyttö myös auttoi isää.


Tommi Ruuskanen, Janne Järvinen, Janita Ruuskanen ja Kirsikka Järvinen odottavat lumisia rinteitä ensi talvenakin.

Suomalaisversio Riderbarista mahtuu koottuna lumilautapussiin ja sen voi vaivatta vaihtaa laudasta toiseen. Kehikkoon on jätetty säätövaraa, joten se kasvaa lautailijan mukana. Putkesta tehty tuki näyttää yksinkertaiselta ja pelkistetyltä. Tuen toimivuus selviää kuitenkin helposti, kun Janita näyttää sen käyttöä kallistusvaiheessa.

Isät esittelevät, että lumilautailuntukeen voi kehittää lisävarusteita tarpeen mukaan. Jos lautailija esimerkiksi tarvitsee varmennusta selkänsä taakse, voidaan hänelle pistää turvahihna. Janitan lumilautailuntuessa ei vyötä ole, mutta Kirsikan versioon on kiinnitetty matkalaukun vyöstä valmistettu tukeva hihna.

Itse lumilautailuntuki toimii yksinkertaisesti siten, että lautailija ottaa siitä käsillään tiukasti kiinni. Kehikossa on ohjaustanko, josta avustaja voi ohjailla menoa tarpeen mukaan. Yhteistyön laskijan ja auttajan välillä täytyy olla sulavaa, jotta meno onnistuu. Sekä Janita että Kirsikka ovat saaneet tuen avulla ja isiensä auttamina hienoja talviliikuntakokemuksia reilunkokoisissakin rinteissä.



" Nyt Janitan ei enää tarvitse jäädä katsomaan, kun pikkusiskot laskettelevat. Isosisko voi lautailla vaikka heidän ohitseen," isä hymyilee.

Jaa |