Luontoelämyksiä Lapissa

_{Teksti: Tuula Puranen
Kuvat: Janne Ruotsalainen}

Seitsemän perhettä kokeili tukiratkaisuja ja toimintavälineitä vaihtelevissa luontoympäristöissä 7. – 9. syyskuuta 2006 Lapissa Ruskan lumo -kurssilla. Kolmen menopäivän ohjelmassa oli ongintaa, melontaa, soutelua, mönkkäri- ja lokariautoilua sekä taakkaporovaellusta. Kurssilaiset majoittuivat Lappean Lomaan virtailevan Muonionjoen varteen.

Veikeästi vesillä -päivä 7.9.2006

Ensimmäisenä kurssipäivänä perheet onkivat lautalta, meloivat inkkarikanootilla ja soutelivat jokiveneellä Vaattojärvellä. Toimintavälineet, joita Vaattojärvellä kokeiltiin, ovat avuksi kalastusreissulle pääsemisessä, mutta onkimista suoraan helpottaviin välineisiin kuului lähinnä piippaava ongenkoho. Kun kala nappaa kiinni koukkuun ja vetää kohon pystyyn, koho alkaa piipata. Kohosta on iloa sellaiselle onkijalle, joka näkee huonosti.



Vaikka lapsi tai nuori ei itse pystyisi onkimaan, hän pääsee osallistumaan kalastamiseen ja sen tunnelmiin elämysten kautta. Riikka Reinikainen tukee Maija Reinikaisen kättä onkivapaa vasten, jolloin Maija tuntee vavan liikkeen, kun kala nappaa kiinni ja Riikka nostaa sen ylös. Tuntoaistin lisäksi muutkin aistit ovat käytössä.



Kalat ovat erinäköisiä, esimerkiksi Veijo Turpeisen Niko-pojalleen esittelemä pieni viirukas ahven näyttää ja tuntuu erilaiselta kuin limainen hopeakylkinen särki. Vaattojärvellä nenälle tarjosivat puuhaa kalojen lisäksi ainakin matopurkki, pelastusliivit, nuotio savuineen sekä kahvin ja käristyvän makkaran aromit. Kuultavaakin riitti. Lautan moottori hurisi siirryttäessä paikasta toiseen, tuuli havisutti kaislikkoa, aallot liplattivat ja loiskuivat. Onkijoiden saalis kuljetettiin Lappean lomaan opas Jorma Mustonen savustettavaksi.


Ehkä onkimisessa ja muussa kalastamisessa olennaisinta on osallistua, päästä kalaan muiden mukana. Siinä tulevat avuksi muun muassa rampit, joita pitkin veneeseen tai lauttaan on helppo kulkea kärryillä ja pyörätuolilla. Tilava lautta, jonka lattia on tasainen, on hyvä alus pyörätuolia käyttäville kalastajille. Veneessä ja kanootissa istumista voidaan helpottaa esimerkiksi säkkituolilla ja kuningatartuolilla. Vaattojärven kalakantaa verottamassa Tarmo Oikarinen (vas.), Marja-Leena Härkönen, Aleksi Romppainen, Minna ja Janne Oikarinen, Pasi Moilanen sekä Vertti ja Mari Sirviö.


Niko, Veijo ja Tarja-Tuulikki Turpeinen poistuvat lautalta, taustalla Pirjo Ala valmistelee jokivenettä lähtökuntoon. Niko istuu Malikkeen keveissä Baby Jogger -juoksukärryissä. Tarja-Tuulikin mukaan perhe osallistui Ruskan lumo -kurssille saadakseen vertaistukea, eli tietoa siitä, millaisia liikkumisen kikkoja on olemassa. Kikat ovat usein pieniä asioita, jotka helpottavat arkista liikkumista.



Kaikki pääsevät vesille, kun on sopivat välineet. Janne Oikarinen kokeilee jokiveneessä kuningatartuolia, isä Tarmo Oikarinen onkii. Venettä soutaa Pirjo Ala.


Vaattojärven rantaan ripustettiin Malikkeen ulkokeinu, jonka vauhdista Aleksi Romppainen nauttii. Keinussa on korkea selkänoja ja sivutkin tukevat keinujaa. Aleksin ilon jakaa ystäväperheen äiti Mari Sirviö. Taustalla osa perheistä on rantatulilla. Perheet juttelivat ja vaihtoivat kokemuksia makkaranpaiston lomassa, ja nokipannussa keitettiin useammatkin sumpit.



Matias Oksanen, 10-vuotias kalamies Turusta, siirtyi kalastuksen jälkeen melontapuuhiin. Hän meloi kanoottiaan yksin. Vesillä liikkumista turvaavat sivuplaanarit, jotka estävät kanoottia kaatumasta. Itsekseen melominen turvallisissa olosuhteissa antaa lapselle osaamisen ja onnistumisen kokemuksia. Kuvassa on myös Matiaksen sisko Laura.

Perheiden palautteita Vaattojärvellä vietetystä päivästä:
- Näki erilaisia ratkaisuja ja sai vinkkejä muilta vanhemmilta sekä lapselle uusia kokemuksia.
- Jo tulomatka oli uusi kokemus (junalla Etelä-Suomesta Lappiin).
- Hyvä ja rauhallinen tahti.
- Kalastusta olisi saanut olla enemmän.
- Olisin halunnut läskin kalan mukaani.
- Sää suosi, oli mukavaa.

Mönkkäreillä metsän siimekseen -päivä 8.9.2006

Toisena päivänä huristeltiin mönkkäri- ja lokariautosafarilla.


Keltaisiin sadetakkeihin sonnustautunut perhe Pasi Maunu (edessä), Pekka Janne ja Pirjo Ala odottavat ajelulle lähtöä. Pirjon kyydissä istuu Laura Oksanen, edessä starttailee Veijo Turpeinen. Pirjo Alan mielestä Pasi ja Pekka ovat pärinähulluja, joten mönkkäri- ja lokariautopäivä oli kuin toteutunut toiveuni. 10-vuotias Pasi käyttää pyörätuolia eikä pääse omatoimisesti metsään. Mönkkärillä, kuten moottorikelkallakin, luonnossa on helppo kulkea. Ja lähteehän niistä ääntäkin.



Malikkeen kursseilla perheet saavat tilaisuuden kokeilla, voittaa pelkonsa, tyydyttää uteliaisuutensa, kysyä ja vastata sellaisten ihmisten joukossa, joita yhdistävät samantyyppiset kokemukset.
– Pystyminen, uskaltaminen ja asioihin tarttuminen vaativat aikaa. Meillä oli kolme vuotta sitten tilaisuus kokeilla mönkkärillä ajamista, mutta silloin ei uskallettu. Nyt kun tuli uusi tilaisuus, tartuimme siihen, Tiina Oksanen kertoo. Tiinan vauhdissa tytär Laura Oksanen.



Tätä hetkeä Aleksi Romppainen on odottanut kauan. Kurssilaisten metsäkirpuksi ristimän lokariauton ratissa on äiti Marja-Leena Härkönen. Lokariautossa voidaan käyttää turvaistuinta tai ralliauton kuppi-istuinta. Tärkeintä on, että lapsi on hyvin tuettu istuimeen. Tukemisessa auttavat viisipistevyöt ja tarravyöt. Pää suojataan kypärällä niin lokariauton kuin mönkkärin kyydissä.



Ilme kertoo kaiken. Vertti Sirviö iloitsee kyydistä isänsä Pasi Moilasen kanssa. Ruskan lumo -kurssin toiminnallisuus miellytti monia perheitä. Ei tarvinnut istua ringissä ”tilittämässä, miltä minusta tuntuu”, kuten eräs kurssilainen kuvaili. Kurssin lopussa järjestetyn epävirallisen äänestyksen perusteella mönkkäri- ja lokariautopäivä oli kurssipäivistä paras, vaikka myös Vaattojärvellä ja Ruostevaaralla vietetyt päivät koettiin antoisiksi.



Minne mennään? Vertti Sirviö (vas.) ja Aleksi Romppainen ovat vuosien päässä ajokortista, mutta mielikuvituksessa kaverukset voivat ajaa minne tahtovat.

Perheiden palautteita mönkkäri- ja lokariautopäivästä
- Mönkkäreissä oli hyvä tuet. Lapsi saa edessä istuessaan tukea.
- Pakeissa (lokariautoissa) pysyi hyvin kyydissä, kunhan vaan ensin pääsi sisälle.
- Ne pakit olivat jänniä härveleitä!
- Ensin vähän jännitti, osaako ajaa pakia, mutta hyvinhän tuo lähti käyntiin.
- Kasipistevyöt olivat tosi hyviä! Saatiin tukea.
- Mönkkärireitti oli hyvä tälle säälle (satoi aamusta iltaan) ja ajomatkat olivat sopivan pitkiä.
- Ensimmäisen ajoreitin tie oli vähän kuoppainen.
- Meille mönkkäripäivä oli toiveiden täyttymys! Lapsikin sai vähäsen / sopivasti ajaa itse, mikä oli meille ”kova juttu”!
- Loistavaa, että oli lämmin mökki (Korkealehon kämppä) tukikohtana.
- Yrittäjät olivat tosi ystävällisiä ja myönteisiä kaikessa, vaikka vettäkin välillä satoi.
- Olavilla oli hieno Krokotiili-miehen hattu! Se on muutenkin aika komea mies. Se saa varmaan iskettyä paljon naisia hattunsa kanssa ja ilman hattua  (”Spesiaalilapsen” havainto.)
- Hyvin järjestetty ja eteni joustavasti! Ei käynyt missään vaiheessa aika pitkäks. Tunsi olevansa turvallisissa käsissä.

Palaute yrittäjiltä:
- Malike-perheet ovat palvelualan yrittäjille uusi ryhmä, mutta antoisat kokemukset tähän asti! Toisaalta tämä on samaa työtä ja palvelua kuin muillekin. Ei kaikki muutkaan voi tehdä kaikkea.

Maastovaellus Ruostevaaralle 9.9.2006

Viimeisenä leiripäivänä perheet vaelsivat Ruostevaaralle taakkaporojen avustamana.


Ruskan lumo -kurssin viimeisenä päivänä perheet vaelsivat Ruostevaaralle. Lapset kokeilivat porokyytiä purilaissa, joita vetivät Samin porotilan porot Naava ja Tuisku. Vaikka joulupukin työkaveri on saduista ja telkkarista tuttu, moni näki ensimmäisen kerran poron kasvoista kasvoihin. Tarja-Tuulikki ja Niko Turpeinen tutustuvat Pikku-Härkään, joka hoiti taakkaporon tehtävää.



Purilas rakentuu kahdesta riu’usta, jotka valjastetaan porolle. Purilas on vanha kuljetusmuoto, jossa heinät tai tavarat kiinnitettiin riukujen väliin. Kun purilasta sovellettiin lasten kuljettamiseen, riukujen välissä oli ralliauton kuppi-istuin. Poroisäntä Sami Tiensuun mielestä purilaat toimivat tehtävässään hyvin, mutta valjaista löytyi kehitettävää. Samin mukaan poron selkään pitäisi kehittää ”satula” tai jokin vastaava, jotta paino jakautuisi paremmin, samoin keveämpi istuin auttaisi. – Ja kun vielä painopistettä muutetaan, uskoisin lopputuloksen olevan hyvä, Sami pohdiskelee. Kuvassa Tuisku-poron purilaissa ottaa kyytiä Vertti Sirviö, Tuiskua ohjaa isäntä Veikko Vasara. (Samin porotilaan voi tutustua täällä: http://www.saminporotila.fi)



Vaeltajat pitivät pienen lepotauon vanhalla porojen erotusaidalla. Samalla vaihdettiin purilaiden kyytiläiset ja kuunneltiin poroisäntä Sami Tiensuun tarinointia aidan historiasta. Samin porotila oli yksi niistä matkailualan yrityksistä, jotka tulivat Ruskan lumo -kurssille Askel-Steget-projektin kautta. Asta Hakson vetämä projekti vie esteettömyystietoa Ylläksen – Pajalan alueen matkailualan yrittäjille. Malikkeen ja Askel-Stegetin yhteinen nimittäjä on juuri esteettömyys. (Askel-Steget-projektista saa lisätietoa esimerkiksi täältä: ]http://www.kolari.fi/web/index.php?id=505)



Viimeistään tämän jälkeen poro on tuttu muutenkin kuin kuvista ja telkkarista. Maija ja Riikka Reinikainen (edessä), Vertti Sirviö sekä Veijo ja Tarja-Tuulikki Turpeinen tekevät lähempää tuttavuutta porojen kanssa Samin porotilalla.

Perheiden palautteita maastovaelluspäivästä
- Erikoinen, mutta hauska tapa liikkua purilailla, tänne Lappiinhan se sopii hienosti.
- mielenkiintoista, miten porot voivat toimia apuna! Ei olisi kovin äkkiä uskonut, että onnistuttiin näin hyvin!
- Purilaissa olevan istuimen asento olisi saanut olla korkeammalla. Se loukutti välillä kivikossa, jolloin lapseen teki ajoittainen tärähdys kipeää. Kun istumisen asento ei ole muutenkaan normaali, voi kivien kopsahdus sattua. Hyvä, että kuppi-istuinta korjattiin ennen ylösnousua.
- Hieno kokemus! Ja nyt nähtiin ruskan värejäkin selvästi!
- Nuotiolla tuli vähän kylmä. Ihan nuotion viereen ei voinut mennä, kun savu kirveli silmiä ja otti henkeen. Olis tarvinnut vaan pukee enemmän.
- Poroisännät toimivat hienosti porojen kanssa.
- Oli hienoa kuulla oikeita Lapin tarinoita nuotiolla.
- Tämä oli varsinaista ”poroterapiaa”!
- Hippocampe-rattaat toimivat tosi hyvin!
- Kangoo-rattaat oli vähän raskas työntää kivikossa ja umpimettässä.
- Rinkka ei oikein sopinut meille. Siinä istuminen avasi lapsen jalkoja liikaa hajalleen, koska se ei onnistu meillä.
- Pörri-kärry oli ihan hyvä ja ehdittiin kokeilla muitakin kärryjä.
- Hieno kokemus! Ei oltaisi koskaan päästy itteksemme tämmöselle reissulle.
- Matka oli sopiva, mutta nousu oli vähän rankka.
- Erämiehet ovat mukavia! Nyt kun on tutustuttu vähän paremmin, täytyy jo lähteä kotiin.
- Kaikki Malikkeen välineet olisi voinut esitellä ennen metsään menoa, mutta saatiinhan niitä kokeilla matkan varrella.
- Jännää, että ikivanha konsti (purilaat) toimi näin hyvin! On varmaan haastetta teille malikelaisillekin. Arkiset asiat ovat monesti niitä parhaita keinoja.
- Hieno kokemus oli päästä tutustumaan aitoon ja oikeaan porotilaan rauhassa.