Äiti osti tandemin itse
Teksti: Pia Kirkkomäki, 2010
Johanna Käpynen huomasi, ettei enää pysy kymmenvuotiaan Laura-tyttärensä pyöräilyharjoitusten vauhdissa. Neiti osasi ajella apupyörien avulla, mutta tarvitsi vanhemman tukea liikenteen hallintaan. Lauralla on downin syndrooma ja kuulovamma.
Äiti vuokrasi Malikkeelta seitsemänvaihteisen kolmipyöräisen tandemin testatakseen, mahtaisiko ajopeli toimia Lauralla kotioloissa. Pyörässä takana istuva avustaja ohjaa ja edessä istuva polkija voi nautiskella maisemista jarruttelematta tai ohjailematta.
Ensimmäistä kertaa äiti huomasi Lauran pystyvän nauttimaan pyöräilyn tunnelmasta ja vaihtuvista näkymistä. Johanna päätti, että tandem on saatava perheeseen jatkuvaan käyttöön ja kyseli, mahtaisiko heidän silloinen asuinkuntansa Pori osallistua ajopelin hankkimiseen. Vastaukseksi tuli, ettei määrärahoja löydy.
Äiti ei halunnut ryhtyä kotikunnassaan valituskierrokseen, jonka läpikäyminen olisi pisimmillään lykännyt tandemin hankkimista jopa pari kesää. Hän päätti hankkia pyörän itse.
Lauran kymmenvuotisjuhlassa Johanna Käpynen keräsi pyörää varten pesämunan lippaaseen ja sai lisäksi ostoa varten apua tytön isovanhemmilta. Ajopeli hankittiin samana kesänä ja haettiin käyttöön heti. Vaikka tandem maksoi silloin yli 2 000 euroa, äiti uskoi hankinnasta olevan paljon iloa jatkossakin.
”Ajattelin, että tässä ovat Lauran ajokortti- ja moporahat, sillä avustammehan hänen vammattomia sisaruksiaankin, ” Johanna kertoo.
Laura on nyt jo 17-vuotias neiti, mutta tandem tuo edelleen hyvän lisän hänen ulkoiluunsa. Hän voi valita kävelylenkin tai pyöräretken, jonka aikana hänen seurassaan oleva vanhempikin voi kuntoilla ja nauttia vaihtuvista maisemista.



