Otto Lämsä uskaltaa vesille
Teksti: Pia Kirkkomäki
Kuvat: Kai Tirkkonen

Haukiputaan kesäkuisessa purjehdustapahtumassa vaikeavammaiset ihmiset pääsevät vesille. Auringosta ja vesielämyksistä nauttii myös Oulusta paikalle tullut viisivuotias Otto Lämsä.
Ilmeikäs pikkumies kurvaa pyörätuolillaan melontapaikalle. Purjehduskokemuksia hänellä on takanaan monia, sillä pojan isällä on oma purjevene. Purjehduksen jonottaminen jätetään siis suosiolla väliin. Otto ei jaksa tekemättömänä odotella kanootin vapautumista, vaan päättää kelata itsensä veteen. Äiti Hanna Orell menee tyynesti vauhdikkaan pikkumiehen perään.
Otolla on harvinainen perinnöllinen Masa-oireyhtymä, joka vaikeuttaa liikkumista ja aiheuttaa kehitysvammaisuutta. Kotona Otto liikkuu ryömimällä tai peppukiitämällä taaksepäin. Hän myös käyttää joitakin tukiviittomia sekä kuvia ja puhuu satunnaisesti muutamia sanoja.
Seurallinen herra liikuttaa pyörätuoliaan todella taidokkaasti ja hurmaa läsnäolijat pelkällä olemuksellaan. Otto muun muassa tarjoaa kohteliaasti kanssajonottajalle siemausta pillimehustaan.
Viisivuotias elää hetkessä ja nauttii monenlaisesta puuhailusta. Häntä kiinnostavat uinti, pyöräily omalla kolmipyöräisellä ja laskettelu kengurupussin avulla äidin kanssa. Myös moottorikelkkailu on hänen mielestään mukavaa.
Yhdeksänvuotiaan isoveljensä Eetu Lämsän tanssikilpailuissa Otto-veli jammasi pyörätuolillaan ympäriinsä. Hän onnistui katoamaan ja hetken etsittyään äiti löysi hänet pöydästä, jossa istui kilpailua varten laittautuneita kauniita tyttöjä. Nyt äiti suunnittelee, että Otto voisi aloittaa pyörätuolitanssiharjoitukset, kun ne alkavat syksyllä Oulussa.
Viimein Otto pääsee pukeutumaan pelastusliiveihin ja suuntaa merelle fysioterapeuttinsa Suvi Pietilän kanssa. Melaan miekkonen tarttuu sähäkästi ja haluaisi hetimiten meloa vuorotahtia. Pietilä hiukan hillitsee lähtijän aikeita. Kompromissina he melovat yhdessä kymmenen sarjoja ja siirtävät melan vasta sarjan jälkeen toiselle puolelle.

Retken jälkeen fysioterapeutti kehuu Oton intoa ja ilmoittaa, että vesillä olo sai pojan jalat mukavan rennoiksi. Mitä luultavimmin Otto nähdään kanootissa vielä monta kertaa!



