Pyöräily onnistuu, vaikka jalat eivät kantaisikaan
Teksti: Pia Kirkkomäki Kuva: Janne Ruotsalainen
Kaupunkilehti Tamperelainen on julkaissut tästä jutusta oman versionsa 30.4.2008
Tampereen Linnainmaalla asuva Tero Linja nautti olostaan torstaina. Tavallisesti hän tekee arkisin töitä Epilän toimintakeskuksessa, mutta nyt hän vilkuttikin hyvästit työkavereilleen ja lähti testaamaan erilaisia toimintavälineitä Niihaman maastoon. Tero ja muut erityisliikkujat pääsivät samalla todistamaan Kehitysvammaisten Tukiliiton Aikuis-Malikkeen toimintavälinekoulutukseen osallistuville ammattilaisille, että pyöräily ja maastokärryissä matkaaminen onnistuvat heiltä mainiosti.
Vaikka Tero Linjan jalat eivät juuri kanna, ei nuori mies suinkaan vietä toimetonta elämää. Hän liikkuu paikasta toiseen pyörätuolilla ja kotioloissa hän selviää huoneiden välit konttaamalla. Myös vaatteiden vaihto onnistuu häneltä niin, että mies kapuaa tuolista lattialle pukeutumaan. Kesämökillä Kivijärvellä Tero huristelee ympäriinsä mönkkärilla ja aiemmin hän kertoo omistaneensa kolmipyöräisen polkupyöränkin.
Niihamassa Teron vauhdikkaaseen käsittelyyn pääsivät muun muassa monenlaiset maastokärryt, rinnakkain ajettava sähköistetty tandem ja peräkkäin poljettava sähköistetty tandem. Vieläpä Tero kokeili yhdistelmäpyörääkin, jonka etuosa irtoaa kätevästi pyörätuoliksi.
-Näistä kaikista täytyy ehdottomasti kertoa isälle. Tämä on todella hienoa, vaikka illalla olen kyllä varmasti ihan poikki, Tero kommentoi tunnelmia monien testikierrosten jälkeen.
Vauhdittelun lomassa retkiseurue nautti lounasta ja kahvia Niihaman ulkoilumajan esteettömäksi muutetussa grillikatoksessa.

Heli Kauppinen ja Tero Linja saivat mukavat kyydit Niihamassa kolmipyöräisellä sähköistetyllä tandemilla.



