Tue toimintavälineiden hankintaa
Lahjoita iloa ja toimintaa!
Toimintavälineet mahdollistavat vaikeavammaisten henkilöiden osallistumisen heille merkityksellisiin asioihin. Yhdessä perheittensä, lähi-ihmisten ja ammattilaisten kanssa he pääsevät osallisiksi elämyksistä ja kokemuksista.
Toimintavälineiden avulla pääsee liikkumaan kodin ulkopuolelle avustajan kanssa. Enää ei haittaa lumi tai puitten juuret, kun on oikea menopeli alla! Toimintavälineiden avulla voi lähteä matkoille, retkille, kursseille ja tapahtumiin. Jokaisella on oikeus kokea riemua ja iloa ja liikkua siellä missä muutkin.
Osallistuminen ehkäisee syrjäytymistä, vahvistaa itsetuntoa, mahdollistaa yhdenvertaisuuden ja synnyttää muistoja.
Toimintaamme rahoittaa Raha-automaattiyhdistys, mutta toimintavälineiden hankkimiseen emme saa tukea. Vuokraamotoimintamme ei myöskään tavoittele voittoa.
Voit auttaa tekemällä yksin tai yhdessä muiden kanssa lahjoituksen Malike- vuokraamolle toimintavälineiden hankkimista varten. Malike- keskuksesta toimintavälineet liikkuvat valtakunnallisesti, ja palvelevat siten useita käyttäjiä. Tuen voi kohdentaa myös johonkin tiettyyn vuokraamoomme (Helsinki, Tampere tai Rovaniemi).
Yhteisöt voivat suunnata esimerkiksi joulutervehdysrahat tai taksvärkkituoton toimintavälineisiin. Varat käytetään lyhentämättömänä toimintavälineiden hankkimiseen.
Lahjoitukset voi osoittaa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry:n tilille: Nordea FI4911463007206912. Viitteeksi merkintä "Malike".
Lisätiedot:
![]() | Tauria, Tanja Malike-toiminnan esimies ts. Malike-keskus | Puhelinnumero: 0207 718 304
|
Toimintavälineiden hankintaa tukivat 2011:
Vammaisten koulutuksen ja työllistymisen tuki ry
Toimintavälineiden hankintaa tukivat 2010:
HÄMYT SF-C Karavaanarit Hämeen yhteistoiminta-alue
Yksityinen lahjoittaja
Toimintavälineiden hankinta tukivat 2009:
HÄMYT SF-C Karavaanarit Hämeen yhteistoiminta-alue
LC Rovaniemi/Petronella
Mäkkylän perunatila
Toimintavälineiden hankintaa tukivat 2008:
Vammaisten koulutuksen ja työllistymisen tuki ry
Tapiola keskinäinen vakuutusyhtiö
LC Rovaniemi/Petronella
HÄMYT SF-C Karavaanarit Hämeen yhteistoiminta-alue




