Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Kuningatartuoli vesille

Helpon ja yksinkertaisen tukiratkaisun esimerkiksi melontaan tai veneilyyn saa kuningatartuolista. Tavallisesta muovisesta puutarhatuolista katkaistaan jalat ja pyöreästä puusta esim. tukikaidepuu tai pienessä versioissa paksusta harjanvarresta tehdään kanto- ja tukipuut. Etummaisia jalkoja kannattaa jättää jäljelle sen verran, että niihin voi tehdä reiät tukipuita varten. Näiden jalkojen pituudella voidaan myös säätää istuinkulmaa tarvittaessa makaavammaksi. Tuolin taaemmaisten jalkojen läpi kannattaa laittaa poikkipuu tukemaan kehikkoa.



Haaratapin voi tehdä harjanvarren pätkästä ruuvaamalla siihen kannattoman ruuvin päähän, tekemällä reiän sopivaan kohtaan tuolin istuimeen ja ruuvaamalla kiinni. Useammalla reiällä voidaan haaratapin paikkaa siirtää. Pehmusteeksi haaratappiin käy esim. jonkun sopivan työkalun kahva tai polkupyörän ohjaustangon kumikahva. Kanto- ja tukipuiden avulla tuoli pysyy hyvin paikoillaan kanootin tai veneen pohjalla, varsinkin jos alle laittaa vielä pehmusteeksi ja liukuesteeksi esim. telttapatjan palan.




Pienempi versio voidaan lisäksi asentaa vaikka kajakin istuinaukkoon. Kuningatartuolista saa hyvän tuen selkänojan ja käsinojien ansioista ja tukea voidaan vielä parantaa esim. tyhjiötyynyillä. Lisäksi useimmissa tapauksissa käyttäjä voidaan istuttaa tuoliin jo maalla ja kantaa tuolilla suoraan alukseen. Tuolia voi myös käyttää istuimena maissa tauolla. Tuolin selkänojaan voi myös helposti kiinnittää esim. sateenvarjon tai aurinkovarjon suojaamaan säältä tai ruokapullon pidikkeen, jolloin aikataulut reissussa eivät ole niin kiinni ruokinta-aikatauluista.

Jaa |