Takaisin etusivulle » A- A A+ Sivukartta

Lumikola suksilla

Lumikola suksilla varustettuna on tarkoitettu kaikenikäisille ja – kokoisille henkilöille, jotka tarvitsevat tukea liikkumisessa talviaikaan. Lumikolaa voi käyttää myös muuhun tuettuun liikuntaan kuin lumen kolaamiseen, sillä sitä on helppo työntää lumisessa maastossa jossa esim. rollaattorilla ei talvella pääse etenemään.

Meillä 4v poika käyttää sitä esim. päiväkodin pihassa kaikkeen liikkumiseen talvella.

Apuvälineen kustannukset olivat meidän tapauksessa todella huokeat- lumikolan lisäksi käytetyt lasten sukset maksoivat 5 euroa. Työhön meni aika noin 30 minuuttia.

Kiinnitin sukset pohjaan kahdella läpipultilla ja mutterilla per suksi. Sahasin sukset kärjet lyhyemmiksi siten, että ylösnouseva suksen kärkiosa ei nouse kuin 2-3 cm ylöspäin (jos joku kaatuu siihen niin ei mene silmät).



Sama ideaa voi soveltaa myös isommille ja painavammille henkilöille. Tällöin olisi varmaan syytä kiinnittää ylimääräinen tuki lumikolan työntöosasta suoraan alaspäin sukseen kiinni.

Suosittelen kaikille, antaa lapsille hyödyllisen apuvälineen ja ilon siitä että pystyvät osallistumaan ja auttamaan töissä!

Terveisin, Mika Perttilä

Jaa |